Thursday, April 20, 2006

Xerxes tahtoo kotiin

Salamin taistelussa attikalaiset ja ilmeisesti myös korinttilaiset olivat niskan päällä salmessa viholliseen nähden ja jos ja kun vihollisen laivoja pääsi pakoon salmesta etelään päin, vastassa olivat aiginalaiset alukset.

Suurkunigas Xerxes oli huolissaan Hellespontoksessa olevasta sillasta, joka siis oli laivoista koottu. Mardonios neuvoi häntä palaamaan Persiaan ja tarjoutui itse jatkamaan sotaa Hellaassa kolmensadantuhannen miehen voimin. Suurkuningas halusi vielä kuulla Artmesian kannan aiheesta.

Kreikkalaisia oli muuten niin ärsyttänyt se, että nainen oli heidän vastustajanaan, että Artemisian vangitsemisesta elävänä oli luvattu erityinen palkkio. Ei häntä kuitenkaan kiinni saatu. Artemisian neuvo Xerxeelle oli saman suuntainen kuin Mardonioksen. Hän tulkitsi taitavasti käsillä olevia mahdollisuuksia suurkuninkaan maineen näkökulmasta.

Lähdettiin siis liikkeelle Attikan ympäri kohti Hellespontosta. Kun helleenit huomasivat tapahtuneen, he lähtivät takaa-ajoon. Androksessa ei vihollista oltu vielä saatu näköpiiriin.

Themistokleen mielestä olisi pitänyt purjehtia Hellespontokseen tuhoamaan sillat ( niitä taisi olla kaksi kappaletta ) . Tuntuu että älykkään ja juonikkaan Themistokleen arviointikyky taisi tässä pettää. Hänelle nimittäin todettiin hyvin järkevästi, että jos suurkuningas jäisi Euroopan puolelle Hellespontosta, hän valtaisi koko Euroopan. Hän ei voisi jäädä paikalleen joukkoineen, sillä silloin hän tuhoutuisi. Tämä järkevä näkökanta voitti.

Salamiin meritaistelu päättyi siis helleenien voittoon.

Siihenkö sota päättyi? Mikä oli Themistokleen kohtalo?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home