Sunday, February 26, 2006

Miksi Spartassa oli kaksi kuningasta?

Spartalla oli muista kreikkalaisvaltioista poiketen kaksi kuningasta.

Herodotos kertoo tähän syyn, jonka todenperäisyyttä hän tosin tuntuu epäilevän. Kuninkuus oli perinnöllistä. Kerran syntyi kuitenkin kaksoset ja lain mukaan vanhemmasta pojasta piti tulla kuningas. Ei tiedetty kumpi on vanhempi ja lasten äitikin väitti, ettei erottanut poikia toisistaan. Hän näet toivoi molemmista kuninkaita. Siispä ajan tavan mukaan neuvoa kysymään Delfoin Pythialta.

Pythia neuvoo pitämään molempia kuninkaina mutta kunnioittamaan enemmän vanhempaa. Yhä oli kuitenkin ratkaisematta, kumpi on vanhempi. Eräs messenialainen neuvoo seuraamaan, kumpaa äiti ruokki ja pesi ensin. Näin tehtiin. Vanhemman nimeksi annettiin Eyrysthenes ja nuoremman Prokles. Eyrystheneestä polveutuvaa kuningasta jälkeen päin sitten tavallaan kunnioitettiin enemmän.

Sunday, February 19, 2006

Keisari gladiaattorina

Antiikin roomalaisten hirvittävän huvituksen, sirkuksen, gladiaattoritaistelut juontuivat etruskien hautajaisseremonioista. Eräät etruskiveljekset näet päättivät uhrata isänsä haamulle järjestämällä kolmen orjaparin gladiaattoritaistelun. Roomalaisilla tapaan ei enää liittynyt uskonnollisuutta.

Yksi Rooman keisareista Commodus innostui niin gladiaattoritaisteluista, että otti itsekin niihin osaa taistellen areenalla. Tämä erikoinen hahmo halusi samastua Herculekseen.

(Nathaniel Harris)

Kotisivu Piirustuksia, maalauksia, kolumneja.

Sunday, February 05, 2006

Konstantinus Suuri Yorkissa

Vierailimme vaimoni kanssa Yorkin kaupungissa vuonna 2001. Tutustuimme valtavaan Yorkin katedraaliin ja kaupungissa olevaan viikinkimuseoon. Kaupunkiahan ovat aikanaan asuttaneet skandinaavisperäiset asukkaat ja sen nimi oli silloin Jorvik. Siitähän York on sitten muotoutunut.

Näimme kaupungissa myös Konstantinus Suuren patsaan. No miksi tällainen paikassa, joka oli tuolloin Rooman valtakunnan periferiaa? Nathaniel Harris ("Antiikin Rooma") kertoo, Konstantinuksen olleen Rooman valtakunnan läntistä osaa hallinneen Constantous I Chloruksen kanssa torjumassa villien heimojen hyökkäystä pohjoisesta (Roomahan ei saanut karkeasti nykyistä Skotlantia vastaavaa aluetta koskaan valtansa alle). Yorkissa isä kuitenkin yllättäen kuoli ja sotilaat huusivat pojan keisariksi.

Paikka ei tietenkään ollut tuolloin vielä York eikä Jorvik vaan Eburacum (Wikipedia).