Friday, September 30, 2005

Arthus-Bertrandin valokuvia ja Italian nimen alkuperä

Kävin eilen taas tutkimassa Yann Arthus-Bertrandin valokuvia Lasipalatsin aukiolla, jonka luonne on nyt radikaalisti muuttunut, kun siellä ei ole enää busseja. Niinpä siellä voidaan pitää tällaisia näyttelyitäkin. Aukio on ollut aivan samannäköinen niin kauan kun muistini kantaa eli 60-luvulta, jolloin olen siellä ensimmäisen kerran käynyt. Eräässä kuvateoksessa on hiukan ennen talvisotaa otettu värivalokuva aukiosta ja se on silloinkin ollut aivan samannäköinen.

Kuva no 33 on Petrasta, joka sijaitsee nykyisessä Jordaniassa. Paikalle tulivat asumaan nabatealaiset 7. vuosisadalla eKr. Kuvassa on Ed-Deirin temppeli, joka hakattu hiekkakivikallioon kuten asumuksetkin siellä. Kuvassa näkyy selvästi että temppeli on osa kalliota, josta se on louhittu.

Kuvissa no 50 ja 95 on alkukantaisen näköiset kylänäkymät, jotka muistuttavat Anatoliassa, nykyisessä Turkissa, ollutta ikivanhaa kaupunkia, jolla on niin monimutkainen nimi etten sitä oikein muista. Taitaa olla samaa ikäluokkaa kuin Jeriko. Jossakin siis edelleen asutaan samaan tyyliin. Kylät ovat Malissa ja Nigerissä eli kaukana toisistaan. On merkillepantavaa, että kummassakin asuinrakennukset ovat suorakaiteen muotoisia ja vilja-aitat pyöreitä. Miksiköhän? Onkohan syy esteettinen vai käytännöllinen vai sekä-että?

Thukydides kertoo Peloponnesolaissodissaan Italian ja Sisilian nimien alkuperän. Italiassa on asunut kansa tai heimo, joita on kutsuttu sikeleiksi. Heillä on ollut Italos-niminen kuningas. Sisiliassa on asunut sikaneja, jotka ovat Thukydideen mukaan iberejä - siis ilmeisesti peräisin nykyisestä Espanjasta - ja ovat tulleet Sikanosjoen varrelta. Sitten Italiasta tulivat sikelit, jotka ajoivat sikanit länteen ja etelään. Näin Sikaniasta tuli Sikelia eli Sisilia.

Wednesday, September 28, 2005

Muumiot junien polttoaineena

Taidehistorian tunnin satoa

Muinaiset egyptiläiset ajattelivat hyvin paljon tuonpuoleista. Vainaja muumioitiin ja hänet varustettiin matkalle kohti Lännen maata. Kuolema taisi olla suuri business noina aikoina. Muumioita on säilynyt paljon. Niitä on käytetty jopa veturien polttoaineena.

Faaraoiden kuolema se vasta business olikin. Pyramidien rakentaminen toi leivänjatketta talonpojille ja hyvän hautapaikan. Egyptiläiset yrittivät rakentaa pyramideja, joiden sivut olivat tasasivuisia kolmioita, ja lopulta onnistuivat. Tasasivuinen kolmio symboloi aurinkoa (auringonsäde). Pääjumalana pidettiin tuolloin auringon jumalaa.

Hautaan laitetut esineet ja hautojen seinämäälaukset olivat kauniita. Niitä ei kuitenkaan oltu tarkoitettu elävien ihmisten katseltaviksi vaan olemaan ikuisesti suljetuissa haudoissa. Tässä onkin erityinen näkökulma taiteen funktioon.

Stonehenge

Taidehistorian tunnit eilen illalla. Stonehengestä video, josta syntyi hyvä kuva kohteesta monesta suunnasta. Sitä käytetty aikanaan noin 2000 vuotta, n. tuhat vuotta eKr. päättynyt. Jos vertaa Parthenoniin, joka on rakennettu noin 400-500 eKr., sille on tullut vastaava määrä käyttöaikaa vasta uuden ajan alun tienoilla. Siinä vertailu ontuu, että onhan Akropolilla ollut toimintaa jo ennen Parthenonin rakentamista. Stonehengen käyttötarkoitus on vaihtunut käyttöajan kuluessa. Niin on Parthenoninkin, joka on toiminut jopa ase-tai ammusvarastonakin. Valtavia Stonehengen paasia on aikoinaan kuljettu myös vesitse.

Tuesday, September 27, 2005

Mykeneläisten alkuperä?

Illalla luin taidehistoriaa. Minolaisen ajan kreetalaiset olivat kreikkalaisia. Omaperäinen kulttuuri silti. Vaikutteita eri suunnilta. Sanotaan että mykeneläinen (Peloponnesoksella)kulttuuri alkoi laantua, kun doorilaisia siirtyi alueelle. Spartalaisetkin olivat doorilaisia. He orjuuttivat helootit, jotka asuivat alueelle, jonne spartalaiset muuttivat. Molemmat olivat helleenejä. Mietityttää olivatko mykeneläiset etnisesti lähellä helootteja. Tietäisikö joku?

Monday, September 26, 2005

Sivut päivittyivät ja sota jatkuu

Ei mennyt kotisivujen (http://www.kukkula.net) päivitys kerralla hyvin. Olin editoinut skannattuja maalauksiani Photoshopilla, mutta tulos ei ollut hyvä. Vein sivulle raakaskannatut kuvat, jotka näyttävät intensiivisemmiltä kuin editoidut. Kuvakoko on lataantumisen kannalta suuri, mutta tulos on näin parempi, kun kuva kopioidaan ruudun taustakuvaksi.

Peloponnesolaissodissa Ateena ja Sparta ovat taas sotajalalla. Peloponnesoksella soditaan siellä täällä. Liittolaiskonstellaatiot vaihtuvat. Kun suomalaisten piti äkkiä vaihtaa jatkosodan asekumppani viholliseksi, kun lapinsota alkoi, se ei ollut uutta auringon alla.

Saturday, September 24, 2005

Kotisivuaherrusta

Olen muokannut uutta sivua kotisivuillemme (vaimon ja minun; http://www.kukkula.net). Jos päivitys onnistuu, siinä tulee näkymään lisää maalauksiani. Lisään myös linkin tähän blogiini sekä pari vaimon tekemää sapattikolumnia, jotka hän on kirjoittanut Eeva-lehteen.

Friday, September 23, 2005

Esimerkki taakkasiirtymästä?

Esimerkkinä taakkasiirtymästä voisi olla se, että nuorena miehenä tunsin jonkinlaista pelkoa muuttaa Helsingin keskustaan, koska äitini oli lapsena ollut kotikaupungissaanPorissa, kun sitä pommitettiin talvisodassa. He nukkuivat vaatettuina ja hälytyksen tullessa siirtyivät pihan kautta jonkinlaiseen ulkorakennukseen, joka kai sitten toimitti suojan virkaa vai liekö ajatuksena ollut se, että päärakennukseen mieluummin tähdättäisiin. Pihan poikki mennessään saattoivat nähdä lentokoneet. Käyköhän historia tässä jo liian henkilökohtaiseksi?

Thursday, September 22, 2005

Taakkasiirtymää?

Luin Evakkolapset -kirjan loppuun. Kirjassa tuli esiin käsite "taakkasiirtymä". Taakat voivat siirtyä siis polvesta toiseen. Tunnistan joidenkin kirjoittajien tuntemuksia itsessäni, mikä tuntuisi viittaavan ilmiön olemassaoloon ja toimimiseen. Minun tapauksessani sellaista voisi olla siirtynyt molempien vanhempien puolelta, koska äitini on sotaorpo. Evakko hän ei ole. Yksi kirja kirjoittajista on muuten evakon lapsi hänkin. Niinkin myöhään kuin vuonna 1970 syntynyt. Taakasiirtymäilmiön olemassaoloon viittaa sekin, että minulle on tärkätä ajatella näitä asioita ja puhua niistä.

Luin myös taas hiukan thukydidestä. Ateena ja Sparta ovat tehneet rauhansopimuksen, mutta rauha rakoilee. Noina aikoina hävinneiden kohtalo saattoi olla äärimmäisen julma. Usein miehet mestattiin ja naiset sekä lapset myytiin orjiksi. Evakkous puolestaan oli rauhan aikanakin tavallista, koska väen lisääntyessä perustettiin siirtokuntia.

Joel Lehtosen asuma talo

Päiväkävelyllä. Paikansin Sankaritie 2 b:ssä olevan talon, jossa kirjailija Joel Lehtonen on asunut. Kaunis, rapattu, taitekattoinen talo. Postinkantaja vahvisti, että kyseessä on 2 b. Ei näyttänyt todellakaan Putkinotkolta.

Evakot matkalla

Luin suuren osan "Evakkolapset" -kirjaa. Se kertoo hyvin elävän tuntuisesti yksittäisten ihmisten kokemusten kautta niistä tunnelmista, joissa evakot vaelsivat sotaa pakoon. Karjalaiset kuulivat sodan kumun ja näkivät venäläiset lentokoneet. Tuon on isäni kokenut lapsena. Tämä on entistä selvemmin osa identiteettiäni. Olen pakolaisen lapsi.

Wednesday, September 21, 2005

Kampissa

Äskettäin tuli radiosta ohjelma evakkolapsista. Siinä mainittiin aihetta käsittelevästä uudesta kirjasta. Poikkesin Kamppi-keskuksen suomalaiseen katsomaan. Evakkolapsen poika kun olen, en voinut olla ostamatta. Kuorsalo Anne-Saloranta Iris: Evakkolapset.

Käväisin katsomassa myös Yann Arthus-Bertrandin loistavia valokuvia Lasipalatsin aukiolla. Olen aikaisemminkin käynyt. Niitä kannattaa käydä usein katsomassa. Kaikkia ei millään voi sulattaa kerralla.

Leimuavan punaiset rubiini-iibikset kontrastoivat vaikuttavasti lentäessää yli lietteisen, tumman joen (kuva 015). Liitukalliolla oleva 111 metriä pitkä Uffingtonin valkoinen hevonen Isossa Britanniassa lienee liittynyt kelttien Epina-jumalatarkulttiin (kuva 024). Jumalatar on siis kuvattu hevosen muotoon. Alueella on noin 10 kuvaa. Melkein sata metriä pitkä kolibrin kuvaa kalliossa Perun Nazcassa ja 17 muuta lienee käytetty tähtikalenterina (kuva031). Taidehistoriassa olen oppinut, että kalenteri on yksi varhaisimpia kirjoituksen funktioita. Tässä ollaan vielä kuvavaiheessa. Ajatella että näiden valtavien kuvien tekijät eivät ole koskaan nähneet teoksiaan ilmasta. Ovatkohan ajatelleet jonkun katsovan niitä ylhäältä?

Tuesday, September 20, 2005

Sumerilaisista sihteeriopistolle

Henkilöstökokous Oulunkylässä HSO-talossa, jossa ennen sihteeriopisto ja nyt Helian toimintoja. Talon tulevaisuus auki, kun Helialla uusia tiloja ja lisää tulee Pasilaan.

Stadi/bönde -sota käy taas, kun HS haastatteli askettäin muusuomalaisia helsinkiläisistä. Mitenkähän suomalaiset tottuvat ulkomaalaisiin kuin toleranssi on noin kovilla keskenäänkin.

Taidehistoriaa illalla TaiK:issa. Sodat alkoivat maanviljelyksen myötä. Kun asetuttiin paikoilleen, alettiin puolustaa ja vallata alueita. Taiteella oli muinoin vallan funktio. Varmasti oli alamainen olo, kun piti mennä hallitsijan luon 5-6 m metriä korkeiden ihmispäisten eläinhahmojen välistä. Mitähän ollut Emil Wikströmillä mielessä, kun suunnitteli lyhdynkantajia Helsingin rautatieasemalle?

Kreetassa ihminen koki olevansa tasa-avoinen jumalan kanssa, kun kävivät härkätaisteluja jumaluuteen liitetyn eläimen kanssa. Kirjoittaminenkin oli alkuun vallankäytön väline. Keskiajallakin tavallinen ihminen liitti sen magiaan. Jo Kaarle Suuri pyrki harmonisoimaan Eurooppaa. Siksi meilläkin latinalaiset kirjaimet. Jo sumerilaiset kokeilivat sosialismia. Hallitseva luokka keräsi viljan sen tuottaneilta alamaisilta, piti siitä kirjaa ja jakoi kansalaisille. Patsaisiin alettiin liittää persoonallisuutta, jopa katse. Aletaan tehdä palatseja hallitsijoille.

Metsästys muuttui elinkeinosta hallitsijoiden huviksi. Hallitsijalle tuotiin leijonia aidatulle alueelle tapettavaksi turvatuissa olosuhteissa. Muistanpa lukeneeni, että kun Venäjän tsaari vieraili suuriruhtinaskunnassaan, hän metsästi nykyisen Aurorakodin seudulla Saksasta tuotuja eläimiä (saksanhirvia tms.) suljetulla alueella.

Egyptiläisillä varmaan bresneviläisyyden maailmanennätys. Uskoivat, että hyvin menee, kun tehdään kuten ennenkin. Systeemi pysyi karkeasti samanlaisena 3000 vuotta.

Monday, September 19, 2005

Suomeksi

Taitaa olla rennompaa kirjoittaa äidinkielellä. Luin illalla hiukan taas Thukydideen Peloponnesolaissotaa (II). Sotaa on kestänyt kymmenkunta vuotta. Spartan johtaja Brasidas on jo kuollut. Samoin Kleon, joka johti Ateenaa ruttoon kuolleen Perikleen jälkeen. Rauhaa yritellään.

Sigh

Some family accounting. Then only one lesson. Still tired. Teacher's life.